PORVOON KESÄTEATTERISHOW 2018
KIRKASKOSKI – KAIKEN ALKU
Musiikki, dragtaide, ja imitaatio, rakkaus ja juonittelut, kansainvälinen politiikka ja viihdetaivaan tähdet ovat mukana Kirkaskosken kohtalossa. Esitys on Finnvitsien Porvoon Kesäteatterishow 2018. Samallla se kertoo kuinka ja miksi FINNVITSIT on syntynyt.
Pienestä, suomalaisesta, kirkasvetisestä kylästä ja Hyvärisen mummon mökistä tulee yllättäen kansainvälisen yrityshyökkäyksen kohde, kun heille on selvinnyt paikallisen salaisen agentin avustuksella, että Kirkaskoski ja mummon mökin kaivo ovat suorassa yhteydessä valtavaan, koko Pohjoismaiden alla olevaan makean veden altaaseen.
Kuinka pienen kylän asukkaat voivat pelastaa huutokauppaan tulevan mökin kaivoineen itselleen miljardöörien kynsistä? Asiaan sekaantuvat lopulta maailman politiikan johtavat Donald Trump ja Vladimir Putin.
Järjestysmiehet Reunanen ja Notkelmainen yrittävät puolestaan kerätä varoja Huutokauppahurjien Akin, Helin ja Markun huutokauppaan iltamilla. Lavalla parhaansa tekevät taiteilijat Matti Nykäsestä, Anita Hirvosesta, Paula Koivuniemestä, Olavi Virrasta, Matista ja Teposta Marilyniin, Krista Siegfridsiin ja venäläiseen Kosmopoliitti kosmonauttiin, tähtien väliseen supertähteen. Lusikkansa soppaan pistävät myös Jyri Häkämies ja Aira Samulin.
Epätoivoisten yritysten ja juonnittelujen keskelle syntyy myös uusi rakkaus, ja rakkaushan voi pelastaa kaiken vai voiko?
Teatterina on Porvoon Taidetehtaan lämpiö. Valtavista lasiseinistä tulvivat sisälle jokimaisema, kesä ja valo suoraan ilmastoituun katsomoon, jonne ulottuvat myös ravintolapalvelut koko esityksen ajan. Osoite Läntinen Aleksanterinkatu 1, 06100 Porvoo.
Rooleissa: Juha Laitila – Antti Taipale – Jukka Laaksonen
Kertojan rooli: Kimmo Vehviläinen, ääninäyttelijä
Käsikirjoitus: Juha Laitila
Ohjaus: Otto Kanerva
Aänimaailma: Antti Taipale
Tuotanto: Satu Laitila, www.facebook.com/finnvitsit, puh. 0400 787878.